Luulin löytäneeni tieni, mut mä olin väärässä..

Vaikka kaikkia kaunis murtuu 
oot aina siellä minne meen. 
Kaikkeen tottuu, 
ja sydän turtuu. 
Mut mä tahdon vapauteen. 
Päästä mut pois. 

Olo on turta ja turha. En kelpaa kellekkään, ei mulla oo mitään väliä.
Ei millään oo. 
Väsyttää.
Väsyttää siksi, etten saa nukuttua.
Väsyttää myös eritavalla.
Elämä väsyttää.
Ei jaksaisi ottaa askeleita, päästäkseen eteenpäin.
Mitä jos ei haluakkaan enään mennä eteenpäin,
vaan tahtoisin kääntyä ympäri, ja lähteä kulkemaan takaisin päin.
Näin minä tekisin, mutta se ei ole mahdollista.

Huomenna aamulla kutsus sitten tk. Oon jo monta aamua vältelly sinne menua, mutta tänäään mama sano että jos en huomenna mene, se vie mut sinne. Ehkä parempi vaan kävellä itte sinne.
Pelottaa, koska mä tiiän ettei mulla oo kaikki hyvin. Mä tunnen sen. Ja tiiän, että ei oo enään paljon aikaa jäljellä.
Sydän ja kylki koittaa yhteistuumin päästä musta eroon. Vielä vuosi sitten kipu kyljessä, ja sydämessä oli harvinaista. Sitä tuntui vain joskus, eikä se ollut niin kovaa, ja kipeää. Nytkun ajattelee, ei ole hetkeä jolloin ei jompaan kumpaan sattuisi edes vähän. Ja sitetn kun sattuu enemmän, se oikeasti sattuu niin paljon, ettei haluaisi hengittää, ei haluaisi liikkua, ja alkaa vain itkettää.
Oon lueknu  netistä kaikkia juttuja siitä, mitä voi seurata jos kylkiluut/rintalasta on vääntyny. Ja nähny kuvia. Mä tiedän että mun kylkiluut on vääntyny. Ja että ne painaa,sattuu. Ja lopulta, ne tappaa.

Nyt täytys pakata ja pestä pyykkiä, koska huomenna oliski suuntana honganpalo. Siellä sitten viihyskellä sunnuntaihin, taikka maanantaihin asti, en tiiä vielä, mutta haittaako se?
Lauantaina sulattoon, ja oon siellä lapsenvahtina. Ja kaippa sinne Anita ja Jonnakin on tulossa, tai ainaki toivon niitten tulevan, koska muuten mä tuun hulluksi, ja ties mitä tapahtuu.
Ens viikolla onkin sitten vähän orpo olla, mutta noo siitäki seleviää, kuha ei yksin jouvvu paljo oleen.

En tiiä, mitä sanua, mitä tehä, ei jaksa mitään, tai jaksaa, paljonkin, muttei silti. Ja taas tää on niin sekavaa tekstiä, että oon miettiny tän blogin kirjottamisen lopettamista, koska ei ketään kiinnosta, mitä mä tänne kirjotan, ja mitä mulle kuuluu.
Mut ihan sama, enhän mä tätä kenenkään muun takia kirjotakkaan, ku vaan itteni takia, ja sen takia, että saisin ees jolleki kertoo, miltä musta tuntuu, vaikken kumminkaan kerro.
Oon hukassa itteni ja elämäni kans, enkä tiiä mitä teen. Oon vaan hukassa, eksyny polulta, jota pitkin joskus kävelin. Eikä ole ekakerta, eikä luultavasti viimeinenkään..

Ilman sinua en varmaan olisi tässä
olet auttanut minua hädässä
lämpösi on kuivannut kyyneleeni
hymysi on saanut minut hymyilemään
Kiitos, ystäväni.






Everything will be ok.
http://www.youtube.com/watch?v=0EEvhS-CwV0




Ehkä vielä jokupäivä, munki on hyvä olla.
Tai sit se hyvä olo on nyt, ja tää vaan pahenee.
koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta joskus siihen voi edes yrittää vaikuttaa omilla teoilla.


~Sini