Se oli se päivä, jota en tuu koskaan unohtaan.
Viimeisen kolmen vuoden ajan, olen tuonut tänä kyseisenä päivänä haudallesi kynttilän. Onnitellut, mutta samalla miettinyt, miksi joudun kantamaan kynttilää haudalle, onnitellakseni, mutta samalla myö surrakseni.
Onko oikein, että vanhempi joutuu hautaaman oman lapsensa?
Ja että muutkin sukulaiset saavat kärsiä siinä samalla..?
Kukaan vanhempi, ei saisi joutua hautaamaan omaa lastaan, pientä vauvaa, joka ei pääsekkään katsomaan maailmaa.. Joka ei pääsekkään elämään. Sukulaiset eivät pääse katsomaan ja iloitsemaan uudesta perheenjäsenestä. Vanhemmat pettyvät, eivät pääse katsomaan oman kultapienen kasvamista. Eivät saa kokea vanhemmuutta, niinkuin se olisi tarkoitus. Vaan joutuvat suremaanoman pikkuisen puolesta.
Mitä pieni 4 vuotias voi asiaan sanoa " Vauva ei selvinnytkään. SInusta ei tullutkaan tätiä"
En muista, mitä itse tuossa tilanteessa vastasin, mutta tuskin mitään kovin järkevää.. Ehkä menin vain jatkamaan leikkiä.
muistan kuinka menin vastaamaan puhelimeeni, ja kuullessani siskoni itkevän äänen, menin hieman hämilleni. Mitä oli tapahtunut? Ainut asia minkä siitä hetkestä muistan, oli paikka missä puhuin puhelimessa, ja se että annoin puhelimen äidille, joka myös alkoi itkeä.
Itse olen vasta jälkeen päin kuullut asioita, ja tajunnut miten kaikki meni..
Monikaan ei ymmärrä, miksi itken Jaakon perään, enhän ehtinyt koskaan nähdä häntä, en koskaan koskettaa en mitään.. Olen vain nähnyt pienen hauta arkun, jossa makaa eloton, vasta syntynyt.
Kesällä käyn usein haudalla, koska talvella pääsen hyvinharvoin sinne. Haudalla on hyvä käydä puhumassa, kastelemassa kukkia, ja itkemässä. Joskus jopa toivon, että kuolisin itse, jotta pääsisin hoitamaan tätin virkaa... Pääsisin luoksesi, kertomaan kaiken. Ihan kaiken.
Tänäänkin tulen käymään luonasi haudalla, aamulla. Kunhan olen ensiksi päässyt käymään tk:ssa. Tulen luoksesi, tuon kynttilän. Sytytän sen palamaan, ja jään hetkeksi siihen hetkeen. Hetki voi joskus olla jopa tunti, ehkä toinenkin, mutta kunhan vain saan olla siinä. Muistella hetken sinua, jota en ole edes nähnyt, mutta voin aina kuvitella, miten ihanaa olisi ollut kasvattaa yksi poika lisää.. Olisit jo 13 vuotias. Iso poika, murrosiässä oleva. Kasvaisit kovaa vauhtia tätiä pitemmäksi, muiden joukossa.. Kilapisitte kaikki, kuka kasvaa ensimmäisenä tätistä ohi, kenestä tulee pisin. Tähän kolmen pojan porukkaan, mahtuisi hyvin vielä yksi. Sinä, joka lähdit luotamme aivan liian aikaisin, ja jota kaikki jäävät kaipaamaan, ikuisiksi ajoiksi..
Lähtösi oli liian dramaattinen, ja pelottava. Itseänikin on alkanut pelottamaan, voinko koskaan saada lapsia, taikka, mitä jos minullekkin käy niinkuin siskolleni.. En jaksaisi sitä..
Mutta nuku hyvin pikkuinen..<3 Ehkä tää oli sulle parempi, mutta kaipaamme silti sinua ikuisesti..
<3:lla Tätisi..
Prinsessalle
Sä lähdit
Aivan liian aikaisin
Sait siivet selkääsi
Sinun oli mentävä
Pois luotamme lähdettävä
Muistamme sinut ikuisesti
Emme aio unohtaa
Jos voitaisiin tahtoisin vaihtaa kanssasi paikkaa...
Vaikka tiesimme surun saapuvan,
silti toivoimme elämän jatkuvan.
Ei auttanut apu ihmisten,
ei rakkaus, rukous läheisten.
Saat nukkua luona enkelten.
Toivottavasti sun on nyt hyväolla siellä..<3
Jaakko
S&K:1.8.2000...
Miss u forever..
Kyyneleet
Rakkaus on Lumivakoinen..
~Sini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti