Älä koskaan unelmoi monen vuoden pääähän, sillä koskaan ei tiedä milloin kaikki päätty jo tähän.

Joku viisas sanoi kerran,
älä koskaan unelmoi monen vuoden päähän,
sillä koskaan ei tiedä, milloin kaikki päättyy jo tähän.

Tämä lause tuli hyvin tutuksi torstai iltana/perjantai yönä.
Kaikki tuntu vaan valuvan sormien välistä alas.
Ainut asia mikä päässä sattu olemaan, oli että oot paska, tapa ittes.
Viillä kehoon.
Mutta kumminkin osasin taistella sitä tunnetta vastaan,
koska ajattelin että en taho satuttaa ketään viiltämällä itteeni,
ei kukaan vois mulle tehä niin.
Mutta nyt tuntuu että sama ku olis vaan viiltäny.

En jaksa selittää mittään, on vaan periaatteessa paha olla, ja tunnen itteni ihan paskaksi, ja opin että vaikka luulee itte olevansa kunnossa, luulee olevansa hyvä toisia kohtaan, voipi joutua lyhyen ajan sisällä tajuamaan että ei oo kunnossa, eikä oo ollu hyvä toisia kohtaan.
Sit täytyyki vaan korjata asioita jos pystyy.
Mun kohalla tääki onneksi onnistuu, kunhan vaan oikeesti yritän.

Nyt tää elämä näyttää ihan kivalta, ja lupaavalta, mutta en torstain jälkeen oo uskaltanu ajatella "mitähän teen viikonloppuna?" vaan yritän elää päivä kerrallaan ja korkeintaan seuraavan päivän menemisii uskaltaa aatella, mutta pienellä varauksellä että neki menee perseelleen.
Niin jaku tänään tulin kotiin, näin jotakin nini sydäntä raastavaaa. Koiran joka ei ees jaksanu kunnolla tulla mua vastaan. Näin kuinka sen oli hankala nousta ylös, mutta silti se tulee mua vastaan häntä heiluen.

kävin tänään ottaan ulkona kuvia koiran kans, ja ihan kivoja niistä tuli.
Vieläku jaksaisin ne tähän laittaa.

Virheistä oppii oman suuntansa löytämään,
mä oon valmis jatkaamaan puhtaalta pöydältä. 

Peloissani.
Niinkuin olisin kauhuissani.
Pelkäätkö sinä?
Leikkimmekö tulella?

Se on selvää ettemme ymmärrä sitä mutta viimeinen asia mielessäni
On jättää sinut.

sumuu
puhtaalta pöydältä

~Sini