Mietin hetken, ja totean että aikaa on vissiin VÄHÄN kulunu..
Kesä tuli ja meni ja tullessaan toi aika paljon uusia haasteita ja asioita omaan elämään. Ehkä se suurin mitä tuli tapahtumaan oli, että vaihoin aika kiitettävän hyvästi maisemaa. Pääsin vihdoin ja viimein pois sieltä siikajoenkylän pienestä kylästä. Toisaalta on hirveen haikee fiilis(edelleen), vaikka aikaa on kulunu jo kaks kuukautta siitä ku lähin porukoiden luota. Edelleen tulee hetkiä, ku kaipaa sinne. Sinne omaan huoneeseen. En nykyään halua edes käydä äidin luona. Sinne mennessä, meinaa aina itku päästä, joko matkalla taikka kun on perille asti päässyt. Aina sinne ku kävelee, juoksee vastaan se pieni karvapallo, joka juoksi joka ikinen päivä, aina ku tuli töistä kotiin taikka ku tuli koulusta kotiin. Joka ilta se pikkunen karvapallo halus leikki, ennen nukkumaan menua. Nykyään se on vaan pieni hetki jonka saa sen kanssa olla, ja sieltä lähtö on aina niin hankalaa. Ja on sitä äitiäkin tietysti omalla pienellä tavalla ikävä. Ja sit ku se "oma huone"ei enää näytä omalta, tutulta ja turvalliselta huoneelta.. Käyn joka kerta siellä istuun hetken, ja tekis mieli vaan sulkee silmät, ja voin vaan nähä kaiken mitä siinä huoneessa on tapahtunu. Kaikki ne itkun, kaikki ne naurut, kaikki..
Mutta jos nyt ei kuitenkaan ihan angstin partaalle vaipuis. Nyt asun tuon oman pikku höppänän kans yhessä. Talolla on kokoa, ja on ainakin lääniä asua.On ainaki tilaa johon mennä, jos toisen naama alkaa ärsyttään. Ja niin, eihän me nyt ihan kahestaan tässä olla. Anitalla tuli koira Luna, mukana, jonka kans itekki tullu kyllä melkeen koko sen elämän ajan oltua mukana.. Ja sit melkeen heti ku tänne muutettiin otettiin eka kissanpentu, ja se oli vähän sellanen vahinko, että me se otettiin, mutta tuossahan tuo nyt on.. Ja nimeksi tuli Mörkki :) Ja sit tuossa pari kolme viikkoo sitten otettiin toinen kissanpentu :DD ja siittä tuli sitten Sisu.. Ja välillä musta tuntuu, että nuo meiän kissat on Homoja :D Ja ihan hölmöjä ne nyt ainaski on.
Nyt sit on pitäny palata kouluun, eikä mua oikiasti enään vittuakaan kiinnosta tuo koulu, jättäsin sen kesken, mutta kaikki painostaa/pakottaa mut käymään sen, niin kai se sit on pakko.. Kouluu on vaan melko paska käyä jos itellä ei oo yhtään panosta siihen. Vaihan luultavasti kauppiksen jälkeen alaa, oon miettiny sosionomia, vartijaa(Ah, univormut on niiii <33!a muutenki aina haaveillu vartijaa), nuoriso-ja vapaa-ajanohjaajaa oon aina haaveillu, ja sit välillä käy kokki mielessä.. Saa sitten nähä mihin mä oikiasti haluan.
Tulee muuten ihan vitusti tekstiä, ja jos nyt haluaa lopettaa tän tekstin lukemisen siihen, että sini on vielä ihan ilosesti kirjotellu, suosittelen nyt lopettaan lukemisen ja aatteleen että sini elää jossain seittemännessä taivaassa ja sillon kaikki hyvin :DD Siinä toivossa ja ajatuksessa mä ite ainaki koitan elää XD
 |
| Mörkki ylhäällä ja sisu alhaalla..:)<3 |
 |
| Kaikkki kolme..:) |
 |
| Ja sit se yks, joka on vieny mun sydämen vielä kokonaan..<3 Ja jota ikävöin lähes joka päivä.. |
Ja sit tosiaan. on joitaki asioita, jotka saa mut ihan sit masentuneeksi paskiaiseksi. Sellaseksi, joka ei jaksa vastata jos jotain kysytään, joka ei jaksa ees kattoo muita vaan tuijottaa johonkin kauas tyhjyteen.. Ja joka ei paljo hymyile.Joka päivä käy näin.. Se tulee joko koulussa, jolloin laitan vaan kuulokkeet syvälle korviin ja volat kaakkoon.. Tai sit matkalla kotiin, jolloin saatan jopa muutaman kyyneleen tirauttaa, ilman että kukaan oikeesti tietää. Ja joskus käy myös kotona. Mut sit kotona sitä ei vaan haluu purskahtaa itkuun, koska on jotenkin hankala muodostaa ajatuksia sanoiksi. Tai lauseiksi. Ja sit vaan toivos, että joku tulis halaan ja kysyyn et onko kaikki hyvin, ja se toinen jäis siihen viereen oleen..
Ja sit on myös asioita, joita oottaa, mutta silti ne pelottaa. Ei tiiä miten ite reagoi asioihin, ei tiiä miten sit käy itelle,onko enään niin tärkee, vai muuttuuko vaan tärkeemmäksi? Onko ite valamis siihen kaikkeen, vai romahtaako siihen paikkaan?
Mieliala alkanu heitteleen inhottavasti.. En oikeen tiiä mistä se silleen johtuu, mutta ehkä siihen ei vaan oo mitään syytä. Mutta en jaksa nyt angstata enempää, koska mullahan kuitenkin on kaikki hyvin. Joillakin menee muaki huonommin, nii miksi valittaa? Ottaa nyt ittiä niskasta kiinni ja lopetaa sen ajattelemisen..
.
.
.
.
.
.
Pystynkö mä muka siihen? Vitut.
Janna-Sydämen kantaja Aina niin surullinen ja itkettävä biisi.. Tulee nytki suurinpiirtein kyyneleet silimiin..
Janna-tytöt lähtee tanssimaan Nää jannan biisit on vaan niin jotain niin ihanaa..<3
Mutta kaikesta tästä huolimatta, mä oon ONNELLINEN<3 En varmaan koskaan oo ollu näin onnellinen, ja ilonen. Toivon vaan, että tätä kestää oikeesti kauan, ettei lopu heti ens vuonna..
~Sini
ps. Kahtoo nyt miten tän blogin käy, pysyyks tää pystys vai lopetanks mä tän..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti