En mä tiiä oikeestaan. Ahistaa koko ajan ja jatkuvasti. Harvoin on hetkiä jolon ei ahdista.
Perjantaina koulun jälkeen ajelin luohualle suoraa koulusta. Ekan kerran elämässä ajelin tuomiojan kautta, ja se on ihan kivaa ajettavaa. Haaveilen vaan edelleen siittä moottoripyörästä, ja ehkä mä oikeesti sen vielä tässä hommaan.
Meinasin hirven kans siinä kolaroida, mutta eiii se mitään ei se mitään hengissä selevittiin..
VIikonloppu meni luohualla, ja siellä tää ahistus helepotti ainaki välillä, kokonaan.
Sunnuntaina ajelin kotia, ja oli outo tulla kotiin..
Illan päälle tuli vielä jalkaki telottua, ja tänään koulun jälkeen meninki näyttään sitä päivystykseen, mutta eipä ne sille mittään teheny.
Oon väsyny. Oikeesti oikeesti väsyny, mutta ei sitä kukaan huomaa.
Kävin tänään opon kanssa puhumassa, ja tuli puhuttua taas kaiken näköstä. Kukaan ei ees kysyny mistä puhuttiin, mutta eikait se haittaa, ku ei ketään kiinnosta niin ketään ei kiinnosta ja sillä selevä..
Mut joo, puhuttiin esimerkiksi tästä mun kiusaamisesta mikä sillon ysiluokalla tuli käytyä läpi, ja sit opo vaan sano, että mä vissiin osaan peittää mun pahan olon.
SE sano, että mulla on vissiin nyt ihan hyvä olla, kun mä hymyilen ja oon vaan ilonen.
Mutta tosiasiassa aisiat on erilailla, ja sit opolle mä avauduin kunnolla kaikesta. Kerroin sen mitä mä oikein päässäni ajattelen, ja sanoin että mä peitän mun pahan olon.
Toivosin vaan että joskus joku ottas käestä kinni, hymyilis nätisti ja sanois " kerro mulle nyt rehellisesti mikä sulla on, mä kuuntelen" mutta tuntuu ettei kukaan jaksa kuunnella..:(
Perjantaina Anita pakotti mut puhumaan sille, ja se oli oikeestaan hyvä, et sain pitkästä aikaa avautua, ja kertoa miltä musta oikeesti tuntuu.. Ja sit ku toinen osaaa lohuttaa ees jotenki, ja osaa valita ne sanat ihan oikein..
Nykyään ku koitan puhua jollekkin, niin tuntuu ettei ketään kiinnosta. Selitän asioita, mutta saan vaan lyhyitä/tylyjä vastauksia takasi. Eikä kukaan nykyäään oikeestaan ees itte kysy multa, et mitä kuuluu..
Aina se oon minä itte. Ja alkaa pikku hiljaa tuntuu siltä ettan vaan jaksa enään välittää.
Oon lähes menettäny elämän halun. En sillä tavalla. Mutta en odota enään elämältä mitään, oon menettäny oikeestaan uskon elämään, ja siihen että se vielä jotaki tois tähänki elämään. Ehkä mulla on nytki ihan hyvä olla, ja pitäs olla tyytyväinen siitä mitä on.
Ja niinkai mä oonki. Mut silti tuntuu että jotakin puuttuu ja että vielä tapahtuu jotakin, joka potkasee mut siitä kielekkeeltä alas, missä nyt keikutaan.
| aws.. |
Eilen riieltiin taas isäpuolen kans. Jostakin niin tyhmästä asiastaki, mutta ku olin just loukannu tuon jalan ja muutenki tunteet oli pinnassa, en voinu tehä muutaku huutaa keittiön pöyässä " vittu nyt hiljaa jumalauta!" ja lähin vaan käveleen. Juoksin omaan huoneeseen, vaikka jalkaan sattu. Paiskasin oven kiinni, ja aloin nakella tavaroita sängystä pitkin poikin. Sammutin valot, ja käperryin peiton alle. En vaan voinu olla itkemättä. Haluisin muuttaa pois kotoo, ootan sitä että pääsen täältä pois, mutta tiiän ett en pärjäin yksin. Ainakaan tällä fiiliksellä, luultavasti mä vaan tappasin itteni sinne kämpään tai jotakin..
 |
| That's true. So fucking true... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti