Niin paljon kerrottavaa.
Mutta tiiän, että vaikka kuinka sanoisin ja kertoisin asioita, se ei auttaisi mitään.
Millon tää tuska ja kipu loppuu?
Millon voin taas nauttia elämästä täysin siemauksin?
Eka koulupäivä ohi. Oli ihan outoo kävellä kouluun, nähä se sama rakennus mikä ennenkin.
Aluksi oli hyvä fiilis. Kukaan ei kysynyt mitä kuuluu, ei kysynyt miten menee rakkausrintamalla. Oli hyvä olla, ja itsetunto oli varma.
Mutta muutamien ihmisten katseet saikin itsetúnnon romahtamaan tuhatta ja sataa alas.
Ja sitten oltiinkin jo ihan nollissa.
Luokka on aika kauhee. Tai se saattaa vaan tuntuu siltä.
Tuntuu et kaikki vaan tuijottaa mua. Niinku oisin joku haamu, jota kaikki ihmettelee. Ei oo kiva. Kiitos tästä.
Jopa opettaja (ok ei tultu viimevuonna yhtään toimeen) päätti että ei halua tietää mun kuulumisista paskaakaan. Kysy vaan oliko kiva kesä, ja kun sanoin että ei, niin tämä vaan tokaisee, joo no ei tartte kertoo enempää, ja muilta kyselee oliko hyvä kesä, mitä teit, kävitkö ulkomailla, söikkö paljon jäätelö.. Muhu se ei ees voinu kahtoon silmiin. Meinasin oikeesti alkaa itkeen jo siinä, mutta ei. En.
Tunnilta ku pois päästiin, käveltiin ruokalaan. Siellä meiän opo sitten tuli juttelemaan ja antaan jotkut laput, jotka tutorit tartti. Kyseli pikasesti kaikkien kuulumiset, ja kun sanoin " nojaa" ja katsahdin maahan. En voinu kattoo opoa silmiin.. Opo tajusi, että kaikki ei ole hyvin, ja niinkuin aika moni jotka mut tuntee, mulla on kaikista pahin olla sillon, ku parisuhe tilanne on perseellään. Opo vaan sano että ettekait te oo eronnu? nyökkäsin. En voinu katsoo opoa edelleenkään silmiin. Pyörittelin vaan hupparin hihoja. Tunsin että itku on jo kurkussa, jos sanoisin jotain ääneen asiaan liittyen, itkisin. Jotain siinä kumminkin tuli sanottua, mutta sekin oli vaikeaa. En halunnut alkaa itkemään keskellä ruokalaa.. Enköhän oo jo itkeny koulussa han tarpeeksi. opo sitten aikoi antaa mulle ajan, jollon pääsen juttelemaan sen kans. Tajusin sillon, että en oo oikeestaan kenenkään ulkopuolisen kans keskustellu asiasta kunnolla. Oon vaan kaikille sanonu että oon eronnu, ja siihen se on jääny. Ei ketää noo kiinnostanu miten jakselen, miten oon pärjänny, riittääkkö mun voimat..?
Ja samalla puhun opon kans opinnoist. Että onko mun suunnitelmat toteutettavissa, vai kuseeko neki, niinku kaikki muukin täsä elämäsä tällä hetkellä tuntuu kusevan..
Pahasti.
takaisin
löysin taas netistä jotain sellasia runoja, jotak nii.. en tiiä.
On aika sidokset meistä erottaa,
kävellä eteenpäin,
kohti tulevaa.
Huomispäivän tuulet ne sua kuljettaa,
kohti päiviä uusia ja
taivaanrannan auringonvanaa.
Kiitos yhteisestä retkestä jonka sain kulkea kanssasi! Hyvää jatkoa!
Olet aina ollut siinä, vierelläni rakastaen.
Nyt lähdit pois, enkä ymmärrä miksi.
Rakastat minua, sen tiedän.
Miksi lähdit?
Illalla hiljaa pään painan tyynyyn.
Toivoen,
että huominen minulle voimaa enempi antaisin.
Saisin aamulla herätä parempaat päivään.
Olisi helpompaa.
Tuska ja kipu,
olisi pienempää,
Aamulla herään.
Kaikki on hyvin,
sekunnin, jos toisenkin.
Kunnes jälleen muistan.
Ja taas,
ne valtaavat minut.
ikävä, kipu, tuska..
Milloin helpottaa?
Tahdon sut takaisin tätä tuli kuunneltua joskus kauan aikaa sitten.. Ja jälleen tää tuli mieleen.
Seison lumihangessa sydän kylmänä
ja katson,
miten etäännyt hetki hetkeltä
yhä kauemmas,
enkä voi sille mitään.
Ehkä joskus ymmärrän.
Näin oli parempi?
tuo oli muuten hyvä runo, mutta paskan vitut mä voi missää lumihangessa istuu :D:D:D:
En koskaan tänään ku istuin linja-autosa, matkalla kotiin, kuulin tämän kappaleen. jouduin painamaan silmät kiinni, jottei kyyneleet valuisi. Silti, silti ne perkeleet päätti tulla, vaikka kielsin niitä. Miksi?!
I't true. And I really mean it.
| Pidetään silti salaa kädestä. Silloin kun kukaan muu ei näe. Ettei kukaan saa tietää, että oikeasti vieläkin rakastamme toisiamme. Emmekä oikeasti haluaisi päästää irti. Tai ainakaan minä en tahtoisin. |
Sä kelpaat kelle vaan.
Voi kuinka minusta voisi sanoa samaa.
Ehkä en edes halua kelvata kellekkään. hui o:
tulipas taas niin tunteellista paskaa että ei mitään rajaa oikeesti.
On mulla välillä oikeesti hyvä olla!:) Ei mulla nyt niin paska oo olla ku tästä saa käsityksen. Tai sit on koko ajan paska olla sisällä, mutta välillä mä en tiedosta sitä niin paljon. Ehkä pahin on aina tää ilta, tai en tiiä o:
En tiiä oikeen mistään mittään, mutta haittaakose?
ps. kaivelin mun laatikkoa aamulla ja löysin sieltä sydämmen puolikkaan. Laitoin sen kaulaan hetkeksi. Hymyilin ja katselin peilistä. Tuli hyvä mieli, ja teki mieli lähteä kouluun niin. Laitoin vanhasta tottumuksesta sormuksen vasempaan nimettömään. Olin lähdössä hyvillä mielin kouluun, mutta pian muistinkin, ei en voi pitää sormusta. Laitoin sormuksen takaisin paikalleen, ja sydämen puolikkaan koteloonsa. Katsoin peilistä. Enään ei hymyilyttänyt, mutta silti menin kouluun.
pps. Ollaan Oonan kans varmaan kaikista parhaimma tutorit ikinä!
~Sini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti