Sinä oot se päätös jonka pyörrän, takki jonka käännän, vaikka pelottaa..

perjantaina alko taas viikonloppu.
okok, perjantai oli aika perseestä sinänsä, tai ainaki koulussa.
tuli taas yhen ihimisen suusta sellasta tekstiä, että puhelin tais lentää monta miljoonaa kertaa seinään.
ja tuli taas sellanen olo et oon ihan paska
mut joo lauantaina anita tuli meille ja käytiin myymäsä villasukkia ja oli ihan jees päivä, ku sen jäläkeen menin niille ja lin yötä ja sillai.
oli kiva olla kullan kans pitkästä aikaa sillai kunnolla, iliman riitaa, iliman mitään pahaa.
kaikki oli vaan niin ihanaa.

toisinku nyt.
tuntuu vaan et ainaku tuun kotia niin tää on sellanen kaiken pahan pesäkä.
aina kaikki alakaa mennee päin persettä.
vittuilin äitille,
anitan kans riitaa tai jotaki sellasta mitä tuntuu niin pahalta taas että ei voi oikeesti ymmärtää.
välillä tuntuu ettei tästä elämisestä tuu yhtään mittään, että tää on sitä sammaa vanhaa paskaa koko ajan.
miksei kaikki voi olla niinku aikasemmin.
esimerkiksi kesällä.
sillonku ei ollu riitoja, ei ollu mitään pahaa.
kaikki oli vaan niin ihanaa.
 sai leijua siellä ylhäällä.
pilvissä,
mut sit ku sieltä aletaan joka viikkoo tiputtaan ihiminen alas, niin sitä ei ees jaksa kiivetä sinne pilvilinnoihin joka ikinen päivä.
ei oikeestaan enään koskaan.
sitku ei vaan uskalla sanoo kaikkee mitä pitäs.
oon kilttityttö, en sano pahaa toisesta mitä oikeesti sisällä aattelen.
johtuuko tää kaikki siittä että oon ite saanu kuulla niin paljon toisilta pahaa musta päin naamaa, ja tiiän miltä se tuntuu, enkä taho et kukaan muu joutuu koskaan kokemaan sitä...?

voihan se johtua siittäki.
huomenna kouluun.
ei niinku oikeen jaksais.
vois vaan jäähä kotia, koska ei oo oikeesti voimia yhtään mihinkään.
ja on vaan niin orpo olo ku ei saanu ees kunno hyvänyön viestiä, johon olis kiva nukahtaa.
taitaa taas uni jäähä vähälle.
mut hei, mä oon Sini ja Sinin täytyy kestää kaikki.
näinhän se on.
Kaatakaapa kaikki se paska mun niskaan niin enhän minä kaadu.
Mut oottakaapa vaan, kyllä ne munki voimat joku päivä vielä loppuu.


ihmiset miettikääää!!


muttaku tarkemmin aattelee, niin en mä oikeestaan tahtos palata mihinkään.
mulla on perhe, mulla on ystäviä/kavereita, mulla on maailman ihanin nainen..
mut miks tuntuu silti tältä aina sillonku anita on kaukana..
jaku oon yksin.. :(

en tiiä..
koittas selvittää pään, tai jotaki..

















olis välillä vaan niin paljo helpompaa luovuttaa ja antaa mennä vaan.
haluaisin pois täältä.
jonnekki kauas.
missä ei tarttis kärsii joka ikisestä helvetin väärästä sanasta minkä päästää ilmoille.
ei tarttis tulee kipua.
ei hakkauksia vasten kasvoja.
ei iskuja kylkiin..
ei mitään tällästä..



toivottavasti muistatte mut aina hyvänä.
ja unohatte musta sen kaiken paskan mitä mä oon.






en tahtos enään oksentaa ruokia ulos.
mun voimatki vähenee ku oksennan.
lihaksen pienenee.
kuihdun kohta.
onokokok mussa on aika paljo tavaraa niin en mä ihan heti voi kuihtua..
mutta kumminki.
tahon lääkäriin.
en.
MÄ EN TIIÄ.









joo mut eipä tässä muuta..
oonko mää ihan sairas vai sekasi..?



~Sini