Pelkään.
Pelkään liikaa..
En haluu menettää omaa rakasta rinnalta.
En todellakaan!
Mua vaan niin pelottaa.. ;(;(
Sydämmeen sattuu...Jos erotaan, saan varmaan jonku kohtauksen ja sit pääsen paikkaan parempaan..?
Koska en haluu jatkaa elämää ilman Anitaa.
En todellakaan.
Anita on mun elämä. Ilman sitä, mun elämän valo sammuu, ja se on menoa sit.
Jos ei muuten, niiin lopulta oman käen kautta...
Tiiän että teitä jotka luette mun blogiii, ei kiinnostas tää mun ainainen angstailu taikka anitasta höpöttäminen,
mut sori vaan, ne on mun elämää.
Kuin sormen napautuksesta, mun väsymys nousi eka helevetin korkeelle, ja sit väsymys katos melekeen olemattomiin.
Koska pelottaa.
Mietin liikaa.
Sillon ei vaan uni tuu, ja sit se menee yliväsymykseksi ja plöäh.
Pn:stä ei oo soitettu.
Just sillonku tarvisin ammattiauttajaa niin sitä ei oo saatavilla.
En enään kauaa kestä tätä ahistusta joka on mun sisällä.
Jos en saa sitä puhumalla purettua, se purkaantuu ihan jotenki muuten..
Ja sitä tapaa en haluu.
Tuntuu niinku sydän pysähtys. Et kaikki on kohta ohi.
Se on vaan tää paniikki kohtaus. Ei muuta.
Ehkä tää tästä..
Toivottavasti.
Mut anteeks kaikilta...
Jo valmiiks.
<3:lla
Sini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti